torstai 16. marraskuuta 2017

Silmät jo auki :)

Äkki kasvaa kohisten ja ensimmäinen iso kehitysaskel on otettu kun silmät aukesivat toissapäivänä (vrk 10-11). Se on niin söpö <3

Milli hoitaa ainokaisen hienosti, mutta lähtee jo mielellään lenkille, leikkimään tai muuten vaan oleilemaan pentuhuoneesta pois. Tylsää taitaa olla yhden vauvan kanssa.




torstai 9. marraskuuta 2017

Enkelipentu Överi

Pikkupoika lähti viimeyönä enkelikoiraksi. Se lopetti kokonaan syömisen päivällä eikä piristynyt lisämaidolla eikä puppyboosterilla. Raskain mielin vein sen lopetettavaksi, eipä siitä ollut eläjäksi. Eläinlääkäri vahvisti mitä itse epäiltiin, joku vika oli pennussa kun ei saanut suuta kunnolla avattua, eikä varmaan sen vuoksi oikein tississä pysynyt.

Todella kurjaa että Äkki jäi ainokaiseksi, mutta eipä sille voi mitään. Ollaan iloisia hienosta tytöstä ja toivotaan  että siitä kasvaa hurjan hieno tyyppi.




tiistai 7. marraskuuta 2017

3vrk mittarissa

Pentulassa kaikki kohtuullisen hyvin. Äkki on jo iso möhkö painaen lähemmäs 400g, Överikin on ottanut painoa hyvin, korvikkeesta on luovuttu mutta vielä avustetaan tissiin kiinni, että varmasti saa mahan täyteen tarpeeksi usein.

Millillä on ollut maha tosi sekaisin, ja se on aiheuttanut vähän huolta ja univajetta. Tänään haettiin sille jo tymäkämpää lääkettä jotta saataisiin asia kuntoon.

Ilona on ollut korvaamaton apu, vielä se ei ole kotiin asti ehtinyt, eilen sentään malttoi töihin mennä mutta muuten on vuoronperään valvottu. Tänään sen pitäisi kotiin mennä, mutta huomenna tulee taas. Ehkäpä saan pidettyä lauman elossa siihen asti.

Äkki 3vrk

Överi 3 vrk

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

1 vrk

Pentulassa toistaiseksi kaikki hyvin! Pennut ovat terhakoita pakkauksia, ja Äkki pitää huolen itsestään hienosti, paino noussut jo huimasti. Pikkuveikka Överi sen sijaan tarvitsee vähän ihmisen apua alkuun. Vaikkakin se on ollut alusta asti terhakka ja pyrkiväinen hain sille eilen jo korvikemaitoa, jotta varmistetaan että pikkujäbä selviää, mikäli siihen on vain mahdollisuus. Kahdesta kun ei olisi varaa enää yhtään menettää ihan vain pentujen kehityksenkin vuoksi.

Äkki painoi syntyessään 230g ja nyt 280g, Överi painoi syntyessä160g, alimmillaan 143g mutta nyt aamusta 156g, eli paljoa ei ole paino tippunut, mutta onhan se onnettoman pieni. Onneksi tuntuu olevan sitkeä ja reipas.

Millin Ilona on ollut ihan korvaamaton apu, kasvattajakin nukkui viime yönä pidempään kuin aiempaan 9kk vaikkakin tosin kävin yöllä pesemässä pulloja ja kyselemässä kuulumisia.

Milli voi oikein hyvin ja on oikein hyvä ja luottavainen äiti. Sitä ei paljon pentuhuoneeseen karkaava malikaan hetkauta. Mutta toki ei pentuja saa noin vaan Milliltä pois ottaa, vaan pikkujäbän syöttämistäkin pitää vahtia tarkasti.

 

lauantai 4. marraskuuta 2017

Pennut syntyneet

Äkki (narttu) ja Överi (uros) syntyivät aamulla. Kaikki meni oikein hyvin. Pennut varsinkin Överi ovat pieniä, toivotaan että kasvua alkaa tulemaan nopeasti. Milli tuntuu olevan hyvä äiti, maitoa tulee ja pennut ovat jänteviä ja reippaan oloisia. Peukut vaan pystyssä että kaikki menee jatkossa hyvin.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Nukkumaan

Kaikki mallillaan ja suunnataan nukkumaan. Aamulla varmasti taas jo jännemäpää menoa tiedossa. Milli iltaa kohden alkoi vetäytymään omiinoloihin ja on käynyt pentulaatikossa petailemassa. Kuitenkin ihan rauhallinen vielä ja ruoka maistuu.

Lähtölaskenta alkanut...

Aamulla Millin lämpö oli laskenut n.0.5 astetta ollen 37.2 siitä se on laskenut alaspäin pikku hiljaa. Huomenna siis varmaankin synnytellään 💗

Kammottavan jännää! Koitetaan pikku hiljaa rauhoittaa täällä menoa. Ilona tulee töistä päästyään tähän.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

59 vrk odottavan aika on pitkä...

No en mä vielä oikein ole edes aloittanut odottamaan,  eiköhän tässä mene vielä ainakin pari päivää.

Milli voi hyvin, maha on ottanut spurttia viimepäivinä, mutta ei se isoksi ehtinyt. Pentuhuone on valmiina ja pari kertaa on laatikossa käyty mylläilemään. Lämmöt tasaisesti 37.7-37.9. Millin omaihminen Ilona tuli meille jo tänään yöksi, ehkä se malttaa vielä kotoin huomenna mutta sitten on ihan valmiudessa.




Maha ei paljoa Millin tahtia hidasta.